Miksi krapulassa panettaa?

 

Elämässä on paljon isoja kysymyksiä sekä mysteerejä. Miksi pesukone syö aina toisen sukan? Miksi aina tulee valinneeksi sen kaupan hitaimman kassajonon? Miksi krapulassa panettaa vietävästi?

Siinä sitä sängyssä makaa tukka sekaisin, tukan näyttäessä variksen pesältä, meikit tyynyliinassa, haiset vähintään persehieltä tai kuolleelta rotalta ja suussa maistuu kissan paska. Päätä särkee ja jyskyttää. Vatsassa kiertää aamuyön pizza, illan skumpat ja elämänvalinnat. Samaan aikaan sydän hakkaa miljoona kertaa sekunnissa luvaten kohta irtaantua rinnasta. Mieleen hiipii morkkis ja häpeä kolkuttaa korvan takana, kun illan muuvit palautuvat pikkuhiljaa mieleen. Lupaat itsellesi, ettet koskaan ikinä enää juo. Ainoa järkevä päätös on nyt juoda limua ja levätä.  Mutta ei. Jostain syvältä ihmisyyden pimeyden ytimestä nousee aivan toisenlainen värinä ja värikkäämpi ajatus. Tekisi mieli kunnon jynkytystä. Panettaa niin, että järki sumenee. Kuulostaako tutulta?

Ilmiö on varsin yleinen. Tälle ilmiölle pitäisikin antaa oma nimi. Krapulakiima. Se hämmentävä olotila, jossa ihminen on samaan aikaan täysin toimintakyvytön ja aivan loppu, mutta samaan aikaan valmis voittamaan vuoden rakastaja palkinnon. Tässä olotilassa sitä on valmis lähettämään viestin ihmiselle, jolle ei selvinpäin koskaan lähettäisi. Viestisormi on herkkänä laittamaan viestiä ihan jokaiselle entiselle hoidolle, puolitutulle, puolitutun tutulle tai yleisesti kenen yhteystiedot sattuvat löytymään puhelimesta.

Miksi näin tapahtuu? Selitys löytyy osittain aivoista, jotka yrittävät epätoivoisesti korjata edellisen illan kemiallista kaaosta. Alkoholi nostaa hetkellisesti mielihyvähormonien määrää, mutta seuraavana päivänä ne romahtavat. Keho alkaa epätoivoisesti etsiä jotain, mikä nostaisi olon takaisin siedettäväksi. Kosketus, läheisyys, suudelma ja orgasmi vapauttavat mielihyvää tuottavia välittäjäaineita. Ei siis ihme, että aivot ehdottavat seksiä lähes yhtä sinnikkäästi kuin rasvaista ruokaa.

Onko kyse pelkästä biologiasta? Krapulassa saatamme olla tavallista rehellisempiä itsellemme haluista ja tarpeistamme. Darrassa ihmisen suojamuuri ohenee. Tällöin ei jaksa olla tehokas, fiksu eikä hallittu. Ei jaksa teeskennellä, että kaikki on hyvin. Arjen järkevyys, aikataulut ja itsehillintä ovat hetkeksi pois pelistä. Emme jaksa esittää pärjäävää, vahvaa tai riippumatonta. Tällöin kaivataan jotakin muuta. Toista ihmistä. Ihoa, ihoa vasten. Turvaa. Seuraa. Läheisyyttä. Inhimillisyyttä. Tunnetta siitä, ettei tarvitse selvitä yksin ja joskus se kaipaus pukeutuu seksin vaateisiin. Ja siinä kohtaa keho saattaa tulkita läheisyyden kaipuun seksuaaliseksi haluksi. Koska seksi on paljon muutakin kuin panemista. Se on kosketusta. Se on ihon lämpöä. Se on tunne siitä, että joku pitää sinua sylissä, vaikka näytät siltä kuin olisit nukkunut kuivausrummussa.

Voisiko olla, että seksi edustaa meille elinvoimaa? Kun olo on surkea, keho muistuttaa: Hei, sä oot edelleen elossa. Sinulla on edelleen haluja, tunteita ja kyky nauttia. Tämä on oikeastaan aika mukava ja lohdullinen huomio. Krapulan keskellä ihmisessä sykkii jotain, joka tavoittelee iloa ja yhteyttä.

Krapulassa harkintakyky ottaa pienen lomapäivän. Siksi exät muuttuvat hetkellisesti kiinnostaviksi. Salasuhteet alkavat näyttämään vähemmän huonoilta ideoilta. Ja se tyyppi, jonka profiilikuvaa et ole vilkaissut puoleen vuoteen, näyttää yhtäkkiä aivan käsittämättömän viehättävältä ja erittäin pantavalta. Mielikuvissa sitä lähettelee viestejä ja sydänemojeita ihmisille, joiden nimiä ei pitäisi nähdä puhelimessa eikä somessa. Ja sitten lähteekin se klassikkoviesti: "Mitä kuuluu?" ja kaikkihan me tämä tiedetään, ettei se tarkoita pelkkää kuulumisten kysymistä.

Mitä jos krapulakiima ei lopulta kerrokaan siitä, että tekee mieli seksiä? Se kertookin siitä, että tekee mieli tuntea jotain hyvää. Tulla kosketetuksi. Tulla halatuksi. Tulla halutuksi. Loppujen lopuksi me ihmiset, kun kaipaamme paljon muutakin kuin seksiä. Me kaipaamme yhteyttä toiseen ihmiseen.

💛 Lue myös:

• Oodi pinpille!
• Eronneita, karanneita ja langenneita

 

Kuka olen?

kuva: SunKuvaPhotography
@sun_kuva

Kalenteri kertoo, että kohta juhlitaan tämän ladyn viisikymppisiä. Henkinen ikä taitaa laahata pahasti perässä kalenteri-ikään nähden. Olen seksuaaliterapeuttiopiskelija, seksuaalineuvoja sekä Amor -mielihyvätuotteiden esittelijä. Päätyöni on järjestökentällä. Elämääni rikastuttavat kolme aikuista lastani, jotka ovat kasvattaneet minua ihmisenä eniten. Olen saanut kokea heidän kauttaan kärsivällisyyttä, huutamista, pakahduttavaa onnea, ylpeyttä, kyyneliä, huolta ja pelkoa. Nämä ihme pallerot ovat jokainen ihania omia persoonia ja kulkevat vahvasti omia polkujaan. 

Synnyin Lappeenrannassa vanhempieni ensimmäiseksi ja ainoaksi lapseksi. Lapsuuteni rakkaimmat kesämuistot ovat Etelä-Karjalasta Saimaan rannoilta, jossa vietin päivät serkkujeni ympäröimänä. Lapsuuteni kesiin kuuluikin Saimaassa polskuttelu ja talviin pilkkiminen. Kalastus oli isälleni tärkeä harrastus ja hän otti minut usein mukaan pilkkireissuille. Olinkin isän tyttö. Isäni oli alkoholisti, joka varjosti lapsuuttani. Varsinkin teini-iässä isän ongelmat kasvoivat ja lapsuuden kodin ilmapiiri oli tukahduttava, joskus jopa pelottava. Perkeleen viinan piru pyöritti kotiani ja vei vanhempien vanhemmuuden. Hyvin nuorena opinkin itsenäiseksi ja pärjääväiseksi tytöksi.

Lapsena olin hyvin vilkas ja kekseliäs tyttö, joka rakasti kyläilyä ja autoilua. Aina piti olla jonnekin menossa. Paikallaan oleminen oli myrkkyä ja saattaa olla, että muutaman kerran karkasin leikkipuistoon karuselliin pyörimään tylsyyttä pakoon. Koulu oli yksi puuduttava elämänvaihe. Paikallaan pysyminen oppitunnin ajan oli ensimmäinen haaste. Ensimmäisistä kouluvuosista muistan urheilukisat ja tekniset käsityötunnit. Olin hyvä juoksemisessa ja aivan paska hiihtämisessä. Muistan eräät juoksukilpailut, joihin osallistuin korkokengissä. Olin unohtanut kyseiset urheiluskabat ja kouluun saapuessa selvisi, että nyt kisataan. Tulin juoksukilpailussa toiseksi häviten voittajalle vain sadasosasekunnin. Siinä jos missä oli talenttia!

Neljännellä luokalla minulla todettiin lukihäiriö ja lukemaan opin vasta kevätlukukauden aikana. Tulin kiusatuksi ja oppijana itsetuntoni oli nollissa. Häpesin lukutaidottomuuttani, mutta opin erilaisia kikkoja, miten selviytyä koulusta tajuamatta mitä siellä oikein tapahtui. Minulle koulu oli yhtä kuin liikuntatunnit ja kaverit. Yläasteelle siirryttäessä alkoikin identiteetin etsiminen; kuka olen ja mitä haluan olla?

Pirskahtelevaisuuteni ja intohimoinen elämänhaluni vievät minua erilaisiin seikkailuihin ja kokemuksiin, joita on tarkoitus tuoda blogissa esille. Blogissa nostan puheeksi sinkkunaisten kokemuksia elämästä, ihmissuhteista, ystävyydestä, tunteista, seksistä, seksuaalisuudesta, halusta, intohimosta, yksinäisyydestä ja peloista. Tavoitteena on rikkoa tabuja ja herätellä lukijaa pohtimaan omia asenteita ja tuoda toivon kipinää sille, joka kipuilee elämässään. Tavoitteena on myös tuoda lukijalle ripaus iloa, naurua ja hauskuutta. Toivottavasti tässä onnistun.

Tervetuloa matkalle, jonka päämäärä on tuntematon!