Miksi krapulassa panettaa?

 

Elämässä on paljon isoja kysymyksiä sekä mysteerejä. Miksi pesukone syö aina toisen sukan? Miksi aina tulee valinneeksi sen kaupan hitaimman kassajonon? Miksi krapulassa panettaa vietävästi?

Siinä sitä sängyssä makaa tukka sekaisin, tukan näyttäessä variksen pesältä, meikit tyynyliinassa, haiset vähintään persehieltä tai kuolleelta rotalta ja suussa maistuu kissan paska. Päätä särkee ja jyskyttää. Vatsassa kiertää aamuyön pizza, illan skumpat ja elämänvalinnat. Samaan aikaan sydän hakkaa miljoona kertaa sekunnissa luvaten kohta irtaantua rinnasta. Mieleen hiipii morkkis ja häpeä kolkuttaa korvan takana, kun illan muuvit palautuvat pikkuhiljaa mieleen. Lupaat itsellesi, ettet koskaan ikinä enää juo. Ainoa järkevä päätös on nyt juoda limua ja levätä.  Mutta ei. Jostain syvältä ihmisyyden pimeyden ytimestä nousee aivan toisenlainen värinä ja värikkäämpi ajatus. Tekisi mieli kunnon jynkytystä. Panettaa niin, että järki sumenee. Kuulostaako tutulta?

Ilmiö on varsin yleinen. Tälle ilmiölle pitäisikin antaa oma nimi. Krapulakiima. Se hämmentävä olotila, jossa ihminen on samaan aikaan täysin toimintakyvytön ja aivan loppu, mutta samaan aikaan valmis voittamaan vuoden rakastaja palkinnon. Tässä olotilassa sitä on valmis lähettämään viestin ihmiselle, jolle ei selvinpäin koskaan lähettäisi. Viestisormi on herkkänä laittamaan viestiä ihan jokaiselle entiselle hoidolle, puolitutulle, puolitutun tutulle tai yleisesti kenen yhteystiedot sattuvat löytymään puhelimesta.

Miksi näin tapahtuu? Selitys löytyy osittain aivoista, jotka yrittävät epätoivoisesti korjata edellisen illan kemiallista kaaosta. Alkoholi nostaa hetkellisesti mielihyvähormonien määrää, mutta seuraavana päivänä ne romahtavat. Keho alkaa epätoivoisesti etsiä jotain, mikä nostaisi olon takaisin siedettäväksi. Kosketus, läheisyys, suudelma ja orgasmi vapauttavat mielihyvää tuottavia välittäjäaineita. Ei siis ihme, että aivot ehdottavat seksiä lähes yhtä sinnikkäästi kuin rasvaista ruokaa.

Onko kyse pelkästä biologiasta? Krapulassa saatamme olla tavallista rehellisempiä itsellemme haluista ja tarpeistamme. Darrassa ihmisen suojamuuri ohenee. Tällöin ei jaksa olla tehokas, fiksu eikä hallittu. Ei jaksa teeskennellä, että kaikki on hyvin. Arjen järkevyys, aikataulut ja itsehillintä ovat hetkeksi pois pelistä. Emme jaksa esittää pärjäävää, vahvaa tai riippumatonta. Tällöin kaivataan jotakin muuta. Toista ihmistä. Ihoa, ihoa vasten. Turvaa. Seuraa. Läheisyyttä. Inhimillisyyttä. Tunnetta siitä, ettei tarvitse selvitä yksin ja joskus se kaipaus pukeutuu seksin vaateisiin. Ja siinä kohtaa keho saattaa tulkita läheisyyden kaipuun seksuaaliseksi haluksi. Koska seksi on paljon muutakin kuin panemista. Se on kosketusta. Se on ihon lämpöä. Se on tunne siitä, että joku pitää sinua sylissä, vaikka näytät siltä kuin olisit nukkunut kuivausrummussa.

Voisiko olla, että seksi edustaa meille elinvoimaa? Kun olo on surkea, keho muistuttaa: Hei, sä oot edelleen elossa. Sinulla on edelleen haluja, tunteita ja kyky nauttia. Tämä on oikeastaan aika mukava ja lohdullinen huomio. Krapulan keskellä ihmisessä sykkii jotain, joka tavoittelee iloa ja yhteyttä.

Krapulassa harkintakyky ottaa pienen lomapäivän. Siksi exät muuttuvat hetkellisesti kiinnostaviksi. Salasuhteet alkavat näyttämään vähemmän huonoilta ideoilta. Ja se tyyppi, jonka profiilikuvaa et ole vilkaissut puoleen vuoteen, näyttää yhtäkkiä aivan käsittämättömän viehättävältä ja erittäin pantavalta. Mielikuvissa sitä lähettelee viestejä ja sydänemojeita ihmisille, joiden nimiä ei pitäisi nähdä puhelimessa eikä somessa. Ja sitten lähteekin se klassikkoviesti: "Mitä kuuluu?" ja kaikkihan me tämä tiedetään, ettei se tarkoita pelkkää kuulumisten kysymistä.

Mitä jos krapulakiima ei lopulta kerrokaan siitä, että tekee mieli seksiä? Se kertookin siitä, että tekee mieli tuntea jotain hyvää. Tulla kosketetuksi. Tulla halatuksi. Tulla halutuksi. Loppujen lopuksi me ihmiset, kun kaipaamme paljon muutakin kuin seksiä. Me kaipaamme yhteyttä toiseen ihmiseen.

💛 Lue myös:

• Oodi pinpille!
• Eronneita, karanneita ja langenneita

 

Oodi pinpille!

Logo: 
Elisa Sandström - Hovi

Alapää, aarrearkku, aromipesä, etupylly, emätin, herkkurasia, herkkusimpukka, himoreikä, hitusvintula, häpy, häppäri, ilokolo, iloreikä, karvakukkaro, kiimakolo, kirkkovene, kolo, kotelo, kukkaro, lemmenluola, lempimiskolo, lettu, lillero, lintu, lompakko, lompsa, loora, loota, lotus, majava, matto, mirri, mutteri, onnenlaatikko, orava, orgasmikolo, orkidea, pandoran lipas, panoreikä, paratiisi, pesä, piirakka, pilde, pilu, pimpero, pimppanelli, pimppaloora, pimppara, pimppis,  pimppu, pimppi, pillu, pipari, pimppirasia, pimpsa, pimpsaloora, pimpsi, pimpsuli, pimpu, pimpukka, pimpula, pussy, rasia, reva, riemurasia, riisipiirakka, rellu, ruusunkukka, ränni, räpylä, römpsä, rööri, salaisuuksien kammio, se, simpukka, soittorasia, söpöstin, tavara, toosa, tuhero, tussu, vagina, vako, vulva, vittu, värkki, ykkönen.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Googlettamalla löysin yli sata synonyymia naisen sukuelimelle. Puhekielestä varmasti löytyy toinen mokoma. Pienen kaveriporukan kanssa kävimme kahvipöytä keskustelua sanan pillu synonyymeista. Taisimme luovuuden huumassa keksiä pari uutta ilmaisua rakkaalle värkillemme. Päivän luovahetki toi paljon iloa ja naurua.

Muutama vuosi sitten kävin keskustelua kouluikäisten lasten kanssa sukuelinten nimistä. Keskustelu lähti lasten tarpeesta jakaa heidän tietämystään, mutta heillä oli myös vilpitön tiedon nälkä aikuisen kokemukselle ja tietämykselle. Niinpä me sitten "laiva on lastattu" - tyyppisesti lähestyimme asiaa kertoillen toisillemme synonyymeja sukuelimille ja makustellen sanoja mm. pillu ja kyrpä.

Huomasin seksuaalikasvatus hetkessä pienen häpeän tunteen nousevan pintaan sanoessani miehen sukuelintä kyrväksi. Lapset eivät sanasta hämmentyneet, koska he tiesivät jo tämänkin. Kiitos internetin, sosiaalisenmedian ja älykännyköiden. Seksuaalikasvatus pitääkin aloittaa varhaisessa vaiheessa. Lapset ja nuoret tarvitsevat oikeanlaista tietoa mm. seksuaalisuudesta, seksistä, tunne - ja turvataidoista. Puhutaan lapsille oikeilla nimillä lasten ikätaso huomioiden. Itse olen jäänyt miettimään etupylly nimen käyttöä. Mikä ihmeen etupylly? Meillä ihmisillä on vain yksi pylly. Pylly löytyy ihmisen selkäpuolelta ja pyllystä tulee kakka. Aikuinen, jos et tiedä millä nimellä tytön sukuelintä kutsut, niin KVG! Sieltä löytyy monta hyvää ja kaunista ilmaisua korvaamaan etupyllyn.

Naisen nautinto ja itsensä hyväksyminen sellaisena ihanana olentona, kuin olemme, lähtee jo lapsuudesta, kulkien nuoruuteen kohti aikuisuutta. Arvostammeko salaisuuksien kammiota? Tunnemmeko oman orkidean? Mikä saa kukkamme kukkimaan? Mistä nautimme? Saako meidän lemmenluola olla halukas? Intohimoinen ilokolo? Vai annammeko toisten kohdella itseämme ja pimppiämme huonosti? Määritelläänkö naiseuttamme ja seksuaalisuuttamme ulkopuolelta käsin? Mitä saamme olla? Miten meidän kuuluu toimia ja käyttäytyä? Miten halukas pimppimme on? Kuinka moni on lintumme sikermiä kuunnellut ennen kuin riemurasiasta aletaan käyttämään nimitystä kinkkuleipä, jauheliha, palkinto tai kierrätyskeskus? Tätä tässä mietin.

Millä nimellä vaginaa sitten kutsummekin: pimpero, donitsi, fjöösa, hunajapurkki tai torttu, niin se on meidän jokaisen ikioma. Jokainen pimppi on omanlaisensa ja ainutlaatuinen. Jokaisella pimpillä on oma arvokas tarina ja se on juuri hyvä sellaisena kuin on. Nautitaan pimpistä ja elämän seikkailuista. 

Hyvää naistenpäivää! 

Pinppi sairastaa

  Kuva: SunKuvaPhotography

@sun_kuva

Kuolenko minä? Oli kysymys, jonka esitin viime kesänä gynekologille. Olin pinpero levällään ultralaite syvällä sisälläni gynen pöydällä. Oikeasta munasarjasta löytyi kolmen senttimetrin kokoinen kasvain. Whaaat! Mikä helvetin kasvain? Sitä ei ollut puoli vuotta sitten.

Pari viimeistä vuotta ovat olleet elämän vuoristorataa, poksautellen paukkuraketteja ovista ja ikkunoista. Tässä ilotulitussateessa olen yrittänyt pysyä hengissä ja elinvoimaisena, vaikka usko ja omat voimavarat ovatkin olleet välillä koetuksella. Näihin vuosiin on mahtunut paljon, isän kuolema, hautajaiset, perunkirjoitukset, työelämän haasteet sekä läheisen vakava sairastuminen. Nyt pääpotti osui minuun.
Uutinen oli minulle musertava ja itkua pidätellen siirryin lääkärin vastaanotolta maksutiskille ja autoon. Automatkasta kotiin, turvasatamaani, en muista mitään. Kotiin päästyäni romahdin lohduttomaan itkuun, josta loppua ei tullut. Soitin ystävälle hysteerisen paniikki-itkupuhelun yrittäen kertoa, että nyt kuolema raapii ovenkarmeja pyrkien sisään ja vieden minut mennessään. Ystäväni ei saanut minusta mitään tolkkua. 

Kuoleman pelko astui näyttämölle esittäen näytelmässä pääroolia. Minä piilouduin peiton alle ja aloitin surutyön sekä kuolemisen järjestelyt. Surin tippuvia hiuksia ja silmäripsiä. Surin tulevaa pahoinvointia ja oksentelua. Surin yksin sairastamista, ja että kuolisin yksin. Surin, etten kerennyt rakastumaan enkä kokemaan aikuista rakkautta. Surin mahdollisesti tulevia syntymättömiä lapsenlapsia, joita en koskaan tapaisi. Surin, etteivät lapsenlapset koskaan näkisi minua, eivätkä he saisi mahdollisuutta oppia tuntemaan heidän valloittavan valovoimaista mummoa, jonka asenne on rock rock. Itkin yöt, päivät surin ja mietin hautajaisia sekä kuolemaa. Mielessäni valitsin arkkua, mietin kukkia, pohdin soittolistaa ja muistotilaisuuden tarjoiluja. Mietin hautakiveen hakattua sukunimeä. Haluanko kuolla nykyisellä sukunimellä vai jollain muulla? Tätä en osannut päättää. Kesä oli kääntynyt syksystä jo talveksi, kun peiton alta kömpi pikku röllipeikko ihmetellen mihin oli hävinnyt kesä ja syksy. 

Peiton alla pohdin kuolemaa ja miten se vaikuttaa ympäristöön. Työpaikalla tilalleni olisi alle kahdessa sekunnissa valittu uusi työntekijä, eikä kukaan muistaisi minua enää muutaman kuukauden kuluttua. Tämä on kylmä totuus. Idän pikajuna viheltää lujaa ohi jättäen matkustajia asemalle sekä ottaen uusia tilalle. Samanaikaisesti sairaalassa suoneni imisivät myrkkyruiskua ja kehoni kamppailisi elämästä. Mietin, kuka silloin rinnallani seisoisi? Se ei olisi työnantaja, eikä työkaverit vaan ystävät ja perheen jäsenet. Mietin, kuka minua surisi, jos kuolisin? Se ei olisi työnantaja, eikä työkaverit vaan lapseni ja ystäväni. He menettäisivät yhden merkityksellisen ja tärkeän ihmisen. Kerta laakista arvopohja elämää kohtaan sai uuden käänteen. Kun kuolisin, omaisuudellani ja tittelilläni ei olisi mitään merkitystä, vaan sillä, miten olen elämääni elänyt ja kohdellut muita. Tästä alkoi vimmatunmoinen jano elämänseikkailuja kohtaan.

Joskus täytyy kokea paljon, jotta näkee lähelle. Joskus vahvempikin ihminen on ja saa olla heikko, joka tarvitsee toisen ihmisen kannattelua ja tukea. Ilman ystävien tukea en nimittäin tästä elämänseikkailusta ja tunnemyrskystä olisi selvinnyt. Kiitos ystävät rinnalla kulkemisesta ja siitä, että olette olemassa! Kiitos siitä, että elätte elämää kanssani ja yhdessä koemme poksahtelevaisia ideoita, sekä hullutuksia, joita yhdessä keksimme.

Lopuksi esitän teille kysymyksen. Milloin viimeeksi olet kysynyt kanssatoverilta, mitä hänelle kuuluu? Ja olit valmis aidosti pysähtymään hänen rinnalleen kuuntelemaan, mitä sinulle vastataan. Kysymys voi olla erityisen merkityksellinen sille, jolle kysymys esitetään ja auttaa häntä jaksamaan seuraavaan hetkeen. Ystävällisyys ei nimittäin maksa mitään!

By to way, lääkärin vastaus kysymykseeni oli, et sinä tähän kuole!