Viime päivinä olen miettinyt lojaalisuutta. Olen
pohtinut, mitä lojaalisuus tarkoittaa ystävyyssuhteessa, romanttisissa suhteissa, parisuhteessa tai työelämässä; työkaveri, tiimi tai työnantaja. Lojaalisuus sanana
kätkee sisälleen paljon tunnetta. Se on vahvasti arvolatautunut sana. Siinä on
jotain vakaata ja turvallista. Ajattelen, että lojaali ihminen ei petä, ei jätä
pulaan, ei puhu selän takana pahaa toisesta eikä vaihda puolta heti, kun elämä
muuttuu vaikeaksi. Hän seisoo rinnalla silloinkin, kun olisi helpompi lähteä. Mutta
tarkoittaako lojaalisuus tätä? Tai mitä tarkoittaa olla lojaali itselleen?
Syötin internettiin sanan lojaalisuus. Suomi sanakirja määrittelee lojaalisuuden uskollisuutena tai sitoutumisena johonkin henkilöön, ryhmään tai periaatteeseen. Lojaalisuus näkyy tukena, yhteistyönä ja lupauksien pitämisenä. Lojaalisuus on luottamusta sekä sitä, ettei toisen luottamusta käytetä omaksi hyödykseen.
Ymmärrämme lojaalisuuden vastavuoroisena asiana. Minä pidän sinun puoliasi ja sinä minun. Minä suojelen sinun luottamustasi ja sinä minun. Mutta mitäs jos näin ei tapahdu? Ei riitä, että sanoo olevansa lojaali, jos lojaalisuus näkyy vain silloin, kun se ei vaadi sinulta mitään. Todellinen lojaalisuus ottaa aikaa ja vaivaa, on välillä epämukavuutta, vaikeita keskusteluja, omien tekojen tarkastelemista, anteeksipyytämistä sekä muuttumista.
Ystävyyssuhteissa lojaalisuutta pidetään yhtenä tärkeimpänä asiana. Hyvä ystävä pitää sinun puoliasi, hän on sinun tukenasi myös vaikeina hetkinä, eikä hän jätä sinua yksin. Hän ei juoruile eikä levittele asioitasi muille, hän ei puhu sinusta pahaa, eikä hän katoa silloin, kun elämässäsi on vaikeaa. Ajattelen myös, että lojaali ystävä osaa nauttia ja riemuita onnistumisestasi ja saavutuksistasi. Hänen ei tarvitse mitätöidä eikä pienentää osaamistasi eikä taitavuuttasi.
Ystävyyssuhteissa lojaalisuutta mitataan esimerkiksi silloin, kun parisuhteet menevät rikki. Eron jälkeen ystävä voi joutua pohtimaa, voinko hän pitää yhteyttä ystävän entiseen kumppaniin tai kommentoida somessa tämän julkaisuja tai ylipäätänsä olla hänen somekaverinsa. Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, koska me ihmiset olemme ja tilanteet ovat erilaisia. Lojaalisuus ei välttämättä tarkoita ex-kumppanin poistamista kavereista tai sosiaalisesta mediasta. Mutta se tarkoittaa herkkyyttä ymmärtää, miltä omat teot näyttäytyvät ystävän silmin. Jos ystävä kokee jäävänsä yksin samalla, kun hänen läheisensä jatkavat huoletonta yhteydenpitoa ihmiseen, joka on satuttanut häntä, lojaalisuuden kokemus voi murtua, vaikka kukaan ei olisi tehnyt mitään väärää. Ehkä ystävyyden tärkein mittari ei ole se, kenet pidämme seuraajalistallamme. Vaan se, voiko ystävä luottaa siihen, että vaikean paikan tullen emme jätä häntä yksin.
Mietin myös, onko lojaali ystävä se, joka hyväksyy kaiken mitä teemme? Nyökkäilee vieressä, vaikka näkisi sinun satuttavan itseäsi tai muita, mutta hän ei puutu tilanteeseen. Vai onko todellista lojaalisuutta se, että uskaltaa sanoa vastaan, vaikka tietäisi sen mahdollisesti satuttavan? Missä menee lojaalisuuden ja miellyttämisen raja? Vai menevätkö nämä meiltä joskus sekaisin?
Parisuhteessa lojaalisuus on rehellisyyttä, kunnioitusta ja vastavuoroisuutta. Parisuhteissa lojaalisuus typistyy usein seksuaaliseen uskollisuuteen. Keskustelu pyörii helposti sen ympärillä, onko petetty vai ei. Tärkeä kysymys, mutta samalla kapea. Ihminen voi olla uskollinen seksuaalisesti ja silti toimia epälojaalisti. Hän voi vähätellä kumppaniaan, jättää tämän tunteet huomiotta, käyttää hiljaisuutta vallankäytön välineenä tai odottaa toiselta loputonta ymmärrystä antamatta itse juuri mitään takaisin. Lojaalisuus ei ole vain sitä, kenen vieressä nukkuu. Lojaalisuus näkyy siinä, miten kohtelee toista silloin, kun kukaan muu ei ole näkemässä.
Ihmissuhteet eivät aina ole niin yksinkertaisia, olisi vain kaksi ihmistä ja selkeät säännöt. Ihmiset elävät avoimissa suhteissa, monisuhteissa, salasuhteissa, ystävyyden ja rakkauden välimaastossa, suhteissa ilman määritelmiä ja suhteissa, joissa kaksi ihmistä saattaa ymmärtää koko suhteen täysin eri tavalla. Silloin lojaalisuudesta tulee kiinnostavampi kysymys. Kenelle ihminen on lojaali? Kumppanilleen? Rakastetulleen? Ystävälleen? Perheelleen? Itselleen? Entä mitä tapahtuu, jos lojaalisuus yhtä ihmistä kohtaan tarkoittaa epälojaalisuutta toista kohtaan? Tai itseään kohtaan?
Itseään kohtaan lojaalisuus on omien rajojen ja arvojen kunnioittamista. Tämä on usein se kaikkein vaikein juttu. Lojaalisuus itseä kohtaan. Olemme valmiita ymmärtämään, antamaan anteeksi, joustamaan ja kantamaan vastuuta muiden puolesta paljon pidempään kuin omasta hyvinvoinnistamme huolehtiminen sallisi. Lojaalisuus itseä kohtaan ei ole itsekkyyttä, vaan omien arvojen, rajojen ja ihmisarvon kunnioittamista. Se tarkoittaa rohkeutta sanoa ei silloin, kun kyllä kuluttaa, uskallusta lähteä ihmissuhteesta, joka rikkoo enemmän kuin rakentaa, sekä kykyä tunnistaa hetki, jolloin uskollisuus toisille on muuttunut uskottomuudeksi itselle. Jos lojaalisuus vaatii jatkuvasti luopumaan omasta hyvinvoinnista, omasta äänestä tai omasta arvokkuudesta, on syytä pysähtyä kysymään, kenelle osoitan lojaalisuutta.
Työelämässä lojaalisuus kuuluu ensisijaisesti perustehtävälle, yhteisille pelisäännöille ja oikeudenmukaisuudelle, ei henkilökohtaisille suhteille. Työelämässä lojaalisuutta pidetään usein tavoiteltavana ominaisuutena. Lojaali työntekijä sitoutuu, joustaa, kantaa vastuuta eikä jätä työpaikkaansa ensimmäisen vaikeuden kohdalla. Hän puolustaa organisaatiotaan, tekee työnsä hyvin ja ajattelee yhteistä etua. Mutta onko lojaali työntekijä se, joka ei kyseenalaista toimintatapoja tai nosta epäkohtia esille? Onko lojaalisuutta vaieta asioista, joiden tietää olevan väärin? Minusta hiljaisuus ei ole lojaalisuutta. Se on mukautumista. Joskus kaikkein lojaalein teko organisaatiota kohtaan voi olla epäkohtien nostaminen esille. Joskus lojaali työntekijä ei ole se hiljainen ja mukautuva, vaan se ”hankala” ihminen, joka kysyy miksi. Miksi näin toimitaan? Onko tämä oikein? Kohdellaanko ihmisiä oikeudenmukaisesti? Vastaavatko tekomme niitä arvoja, joista puhumme?
Lojaalisuus omaa tiimiä kohtaan tarkoittaa luottamuksen rakentamista ja yhteisten pelisääntöjen kunnioittamista. Se näkyy siinä, että tiimin sisäiset asiat käsitellään ensisijaisesti siellä, missä ne kuuluvat käsitellä eikä keskeneräisiä keskusteluja tai erimielisyyksiä viedä epävirallisia reittejä eteenpäin esimerkiksi toiselle tiimille tai toisen tiimin esihenkilölle keskusteltavaksi. Lojaali tiimin jäsen tukee kollegoitaan kuin myös tiimin vetäjää, kantaa vastuunsa ja uskaltaa nostaa vaikeatkin asiat esiin avoimesti omassa tiimissä. Lojaalisuus ei tarkoita epäkohtien peittelyä, vaan sitä, että niitä käsitellään oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten kanssa, työyhteisön ja oman tiimin luottamusta vaalien jättäen käytäväkeskustelut ja spekuloinnit toissijaisuuteen.
Ystävyyden ja työelämän rajat eivät aina ole selkeitä. Työpaikoilla syntyy ystävyyssuhteita, mikä on täysin luonnollista. Ongelma syntyy vasta silloin, kun ystävyys alkaa ohjata työssä tehtäviä ratkaisuja. Jos työpari tai kollega alkaa tehdä päätöksiä ensisijaisesti suojellakseen ystäväänsä eikä organisaation perustehtävää, oikeudenmukaisuutta tai yhteisiä pelisääntöjä, lojaalisuus on vaihtanut kohdetta. Silloin ei enää toimita työroolissa, vaan yksityiselämän suhteet alkavat vaikuttaa siihen, miten ihmisiä kohdellaan, mitä jätetään kertomatta tai kenet nostetaan näkyviin ja kenet sivuutetaan. Se voi näkyä pieninäkin tekoina ja valintoina, joita ulkopuolinen ei ehkä edes huomaa, mutta niiden vaikutus luottamukseen voi olla suuri. Työelämässä ystävyyttä ei tarvitse piilottaa, mutta sen ei pitäisi koskaan ohittaa tasapuolisuutta. Lojaalisuus kollegaa kohtaan ei saa tarkoittaa epälojaalisuutta muita työyhteisön jäseniä kohtaan.
Työelämässä lojaalisuus joutuu koetukselle myös silloin, kun yksityiselämän ihmissuhteet alkavat heijastua organisaatioiden väliseen yhteistyöhön. Yhden työntekijän henkilökohtainen ristiriita ei koskaan saisi määrittää sitä, miten kokonainen yhteistyökumppani, toinen organisaatio tai sen työntekijät kohdataan. Näin voi silti tapahtua. Kun henkilökohtaiset tunteet, ystävyyssuhteet tai menneisyyden konfliktit alkavat vaikuttaa siihen, kenelle annetaan näkyvyyttä, kenen työtä arvostetaan tai kenen panos jätetään sivuun, lojaalisuus ei enää kohdistu työn perustehtävään eikä oikeudenmukaisuuteen. Se kohdistuu yksittäiseen ihmiseen. Tällöin epäoikeudenmukaisuus ei osu vain siihen henkilöön, johon tunteet liittyvät, vaan myös täysin ulkopuolisiin ihmisiin ja organisaatioihin, joilla ei ole mitään tekemistä yksityiselämän tapahtumien kanssa. Lojaalisuuden pitäisi työelämässä rakentaa luottamusta organisaatioiden välille, ei siirtää henkilökohtaisia ristiriitoja työrooleihin. Työrooliin kuuluu velvollisuus erottaa henkilökohtaiset tunteet ammatillisesta päätöksenteosta. Jos näin ei tapahdu, lojaalisuus muuttuu helposti puolueellisuudeksi. Työelämässä lojaalisuutta ei pitäisi mitata sillä, kenet tunnet tai kenen puolella olet, vaan sillä, pystytkö kohtelemaan ihmisiä oikeudenmukaisesti myös silloin, kun henkilökohtaiset suhteesi vetävät toiseen suuntaan.
💛 Lue myös:
